Pelastuslain (468/2003) 29 §:n mukaan palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa asunnossa 1.9.2000 lähtien. SM:n asetuksen (239/2009) 3 §:n mukaan asunnon jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. Ympäristöministeriön asetuksen muutoksen E1 (2008) mukaan sähköverkkoon kytkettyjen uudisasuntojen palovaroittimien tulee toimia verkkovirralla (230V). Vaatimus koskee myös vapaa-ajan asuntoja. Valtioneuvoston asetuksen (291/2009) mukaan palovaroittimien on täytettävä yhdenmukaistetun tuotestandardin EN 14604 vaatimukset.

Palovaroittimen valinnassa tulee ensisijassa ottaa huomioon mahdolliset paloriskit. Yleisohjeena on, että kotiin kannattaa hankkia sekä optinen että ionisoiva varoitin. Optinen palovaroitin soveltuu hyvin kodin yleisvaroittimeksi, koska se reagoi nopeiten kytevän palon savuun. Asennuskohteita ovat makuu- ja olohuoneet, käytävät ja portaikot. Ionisoiva palovaroitin soveltuu erityisesti tiloihin, joissa on paljon elektroniikkaa, koska se reagoi nopeiten ilmitulen savuun.

Turvallisuutta voidaan lisätä hankkimalla lämpövaroitin. Lämpövaroitin on suunniteltu tiloihin, joihin ionisoiva ja optinen varoitin eivät sovellu, kuten autotallit, kodinhoitohuoneet, takkahuoneet ja keittiöt. Lämpövaroitin regoi lämpöön (57 °C) ja ei ole niin herkkä kosteudesta ja pölystä aiheutuville virhehälytyksille, kuten tavalliset palovaroittimet. 

Palovaroittimet sijoitetaan aina kattoon, mahdollisimman keskelle huonetta, vähimmäisetäisyys 50 cm seinästä. Tarkemmat eri mallien sijoitusohjeet löytyvät varoittimien käyttöohjeista. Ohjeissa on myös neuvottu ei suositeltavat sijoituspaikat.

TURVALLISUUDEN KANNALTA EHDOTTOMASTI PARAS VAIHTOEHTO ON HANKKIA IONISOIVA-, OPTINEN- JA LÄMPÖVAROITIN. LISÄKSI HÄKÄVAROITIN, JOS TILOISSA ON TULISIJA TAI ESIMERKIKSI KAASULIESI.

Lisää tietoa ja ohjeita käyttöoppaassa. Palovaroitinmallit löytyvät tuotesivuilta.