FSN Capital Firesafen uudeksi osaomistajaksi vahvistamaan Firesafen kasvua

FSN Capital on allekirjoittanut sitovan kauppasopimuksen, jolla FSN Capital hankkii osake-enemmistön Firesafesta. Firesafen nykyinen omistaja Morten Ameln jatkaa merkittävänä omistajana myös jatkossa omistamalla 40% osakkeista kaupan jälkeen.

Firesafe on merkittävä toimija paloturvallisuuden alalla, yhtiöllä on 28 toimipistettä ja vahvaa toimintaa kaikissa Pohjoismaissa. Firesafen tavoitteena on varmistaa paloturvallisuus kaikkialla, missä ihmiset tekevät töitä, asuvat ja liikkuvat. Firesafe on kasvanut vahvasti viime vuosien aikana, vuonna 2021 yhtiön palveluksessa oli yhteensä yli 800 henkilöä ja liikevaihto oli yli 100M €.

FSN Capital toimii jatkossa aktiivisena pääomistajana Firesafe konsernissa. Tämä mahdollistaa Firesafen kasvutarinan jatkumisen kohti seuraavaa vaihetta, tavoitteena kasvu orgaanisesti sekä yritysostojen kautta.

“Firesafella on tärkeä rooli yhteiskunnallisesti toimiessaan paloturvallisuuden etulinjassa. Edellisten vuosien aikana Firesafe on kasvanut merkittävästi ja on tällä hetkellä johtava alan toimija Pohjoismaiden alueella. Näemme merkittävää kasvupotentiaalia yhteistyössä Firesafen kokeneen ja ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa, sanoo Eskil Koffeld, Principal FSN Capital Partners, (neuvonantaja FSN Capital:lle)

«Olen todella iloinen saadessani toivottaa tervetulleeksi FSN Capitalin osaksi Firesafea. Olemme löytäneet yhteistyökumppanin joka tuo Firesafelle olennaista ja tärkeää kokemusta sekä näkemystä, jonka avulla voimme edetä seuraavalle tasolle. Työskentelemme jatkossa yhdessä Firesafen kehityksen ja kasvun eteen, jolla varmistamme paremman paloturvallisuuden yhteiskunnassa, toteaa Morten Ameln, Firesafe konsernin pääjohtaja ja omistaja.

FSN Capital Partners
FSN Capital Partners on perustettu vuonna 1999. Yhtiö on johtava pohjoiseurooppalainen pääomasijoitusyhtiö ja neuvonantaja FSN Capital -rahastoille, jotka hallinoivat yhdessä n. 40 miljardin kruunun (NOK) varallisuutta. FSN Capital-rahastot sijoittavat mm. pohjoiseurooppalaisiin vahvan kasvuvaiheen yhtiöihin.  Mottomme on, “We are decent people making a decent return in a decent way”. Olemme vastuullinen toimija ja haluamme vaikuttaa myönteisesti sekä yhteiskunnallisesti että ympäristö huomioiden. FSN Capital:in palveluksessa on yli 70 henkilöä toimispisteissä Oslossa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa sekä Műnchenissä ja lisäksi erillinen kokenut johdon advisory board. Lisätietoja FSN Capital: http://www.fsncapital.com
 

Lisätiedot: 
Morten Ameln, konsernin johtaja, Firesafe AS
morten.ameln@firesafe.no +47 971 99 390

Eskil Koffeld, Principal FSN Capital Partners
(neuvonantaja FSN Capital fondene) 
ek@fsncapital.com +47 900 60 493

Kaupan toteuttaminen edellyttää Norjan kilpailuviranomaisen hyväksynnän.