Väestönsuojien kunnossapito

Ukrainan kriisi nosti esiin keskustelun väestönsuojista ja niiden kunnossapidosta. Väestönsuojien suhteen on viimeisen vuosikymmenen aikana pyritty tekemään helpotuksia ajatellen, että väestönsuojat ovat rasite ja rahareikä. ”Useat asiakkaat ovat suoraan sanoneet, etteivät usko näkevänsä päivää, jolloin väestönsuojille tulee todella tarvetta. Maailman tilanne on kuitenkin muuttunut nopeasti ja radikaalisti muutaman kuukauden aikana, josta johtuen väestönsuojat nähdään aivan uudessa valossa”, toteaa Firesafe Finlandin liiketoimintajohtaja Ilari Grönholm. ”Väestönsuojista tulee pitää jatkuvasti huolta, sillä valitettava fakta on, että kriisitilanteessa kaikki eivät ehdi saattaa suojaa käyttökuntoon lain vaatimassa 72 tunnissa”. 

Yksi tapa pitää suoja hyvässä kunnossa on keksiä sille järkevä käyttötarkoitus. Firesafe Finlandin omissa varastotiloissa sijaitseva väestönsuoja toimi pitkään ylimääräisten tavaroiden säilytystilana. ”Firesafe Academy -koulutuspalveluiden starttaamisen yhteydessä suoja siivottiin ja se muutettiin koulutus- ja luentotilaksi”, kertoo turvallisuusasiantuntija Tapio Järvinen, joka vastaa Firesafe Finlandin koulutuspalveluista. ”Väestönsuoja toimii myös demotilana, johon olemme koonneet erilaisia malliasennuksia tuotteistamme kuten palovaroitin- tai sammutusjärjestelmistä. Väestönsuoja pysyy itsestään hyvässä kunnossa, kun sille löydetään joku käyttötarkoitus.” Järvinen jatkaa. ”Väestönsuojaamme käytetään nykyään viikoittain yleisölle avoimien tulityökurssien ja asiakasyrityksiemme tilauskoulutuksien järjestämiseen sekä omien työntekijöiden osaamisen täydennyskoulutuksiin. Kuluvan vuoden aikana tulemme lisäämään koulutustarjontaamme väestönsuojiin liittyviä koulutuksia, kuten väestönsuojan käyttöönottoon liittyviä ja tarkastajien koulutuksia”. 

Firesafe Finlandin asentajat tarkastavat vuositasolla useita satoja väestönsuojia eikä suoritettavien tarkastusten määrä tule varmastikaan laskemaan nykyisessä maailmantilanteessa. Osa asiakkaistamme on valinnut kokonaispalvelusopimuksen, jossa kaikki henkilö- ja paloturvallisuuteen liittyvät tarkastukset ja huollot suoritetaan Firesafe Finlandin toimesta. Väestönsuojat ovat yksi tärkeä osa tätä kokonaisuutta eivätkä vuotuiset kustannukset ole kiinteistön ylläpitokustannuksista kuin häviävän pieni osa, mikäli ylläpito on ollut hyvin suunniteltua ja jatkuvaa. ”Asiakkaat havahtuvat yleensä siinä vaiheessa, kun palotarkastaja kysäisee kymmenen vuoden välein suoritettavan tiiveyskokeen perään”, huoltopäällikkö Janne Rosenström on havainnut. ”Väestönsuoja on saattanut olla vuosikymmeniä hoitamatta ja silloin kertaluontoiset kunnostuskustannukset saattavat olla merkittävät. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen tietää olevansa turvassa suojautumistilanteessa, on kyse sitten työnantajan tiloissa olevasta tai asunto-osakeyhtiön väestönsuojasta.” 

Aktiivikäyttöön otettu väestönsuoja. Tila on nyt hyötykäytössä, ja helpompaa muuntaa suojaksi tarvittaessa.
Aktiivikäyttöön otettu väestönsuoja. Tila on hyötykäytössä, ja helpompaa muuntaa suojaksi tarvittaessa

Väestönsuojien kunnossapitoon liittyvissä kysymyksissä voitte olla yhteydessä huoltopäällikkö Janne Rosenströmiin janne.rosenstrom@firesafe.fi 0400 303 649 tai turvallisuusasiantuntija Tapio Järviseen tapio.jarvinen@firesafe.fi 041 730 6754.

Firesafe Finlandin kautta saa myös kaikki väestönsuojiin tarvittavat varusteet ja materiaalit.