Pelastuslain (379/2011) 17 §:n mukaan palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa asunnossa 1.9.2000 lähtien. Sisäministeriön asetuksen (239/2009) 3 §:n mukaan asunnon jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. Ympäristöministeriön asetuksen muutoksen E1 (2008) mukaan sähköverkkoon kytkettyjen uudisasuntojen palovaroittimien tulee toimia verkkovirralla (230V). Vaatimus koskee myös vapaa-ajan asuntoja. Valtioneuvoston asetuksen (291/2009) mukaan palovaroittimien on täytettävä yhdenmukaistetun tuotestandardin EN 14604 vaatimukset.
Palovaroittimen valinnassa tulee ensisijassa ottaa huomioon mahdolliset paloriskit. Yleisohjeena on, että kotiin kannattaa hankkia optinen palovaroitinvaroitin. Optinen palovaroitin soveltuu hyvin kodin yleisvaroittimeksi, koska se reagoi nopeammin kytevän palon savuun. Markkinoilta poistuva ionisoiva palovaroitin on suunniteltu reagoimaan nopeammin ilmiliekeistä syntyviin palokaasuihin, mutta sen valmistaminen on lopetettu ympäristöhaittojen ja hankalan jätteenkäsittelyn vuoksi.
Turvallisuutta voidaan lisätä hankkimalla lämpövaroitin. Lämpövaroitin on suunniteltu tiloihin, joihin optinen palovaroitin ei sovellu, kuten autotallit, kodinhoitohuoneet, takkahuoneet ja keittiöt. Lämpövaroitin reagoi lämpöön (57 °C) ja ei ole niin herkkä kosteudesta ja pölystä aiheutuville virhehälytyksille, kuten tavalliset palovaroittimet. (HUOM! lämpövaroitin ei reagoi savuun, joten ei sovellu ainoaksi varoittimeksi.)
Palovaroittimet sijoitetaan aina kattoon, mahdollisimman keskelle huonetta, vähimmäisetäisyys 50 cm seinästä. Tarkemmat eri mallien sijoitusohjeet löytyvät varoittimien käyttöohjeista. Ohjeissa on myös neuvottu ei suositeltavat sijoituspaikat.
TURVALLISUUDEN KANNALTA EHDOTTOMASTI PARAS VAIHTOEHTO ON HANKKIA ASUNNON JOKAISEEN HUONEESEEN PALOVAROITIN. LISÄKSI HÄKÄVAROITIN, JOS TILOISSA ON TULISIJA TAI ESIMERKIKSI KAASULIESI.
